tiistai 7. lokakuuta 2014

Haaste: Punaisen pyöreän maton paikka

Olen vähän kehno toteuttamaan blogihaasteita. Viime viikolla sain kuitenkin VillaILONAN Liinalta kivan haasteen, joka piti ehdottomasti laittaa toteutukseen. Haastehan on lähtöisin Luumutar -blogista ja kuuluu seuraavasti:

Blogihaaste: Punaisen pyöreän maton paikka
Kuvaa kodistasi se paikka, johon sinä laittaisit punaisen pyöreän maton, jos esittelisit kotisi ohjelmassa Suomen Kaunein Koti. Kuvaa ensin paikka, mihin maton laittaisit. Ota sen jälkeen kuvia eri suuntiin, tai siihen yhteen mieluisaan suuntaan vähän kuin matolla seisten. Voit myös perustella valintasi.

Mainitsethan  haasteen alkuperän ja linkität sen Luumutar-blogiin/tähän alkuperäiseen haastetekstiin. 

Ensin täytyy sanoa, että kun kotina on 81 m2:n rivitalotalokoti, joka on vieläpä kahdessa tasossa, ei kuvitteelliselle matolle oikeastaan edes ollut kovin montaa vaihtoehtoa tarjolla. Tokikin mietin vaihtoehdoksi yläkerran "aulaa", josta olisi ollut näkymät portaikkoon, meidän makuuhuoneeseen sekä vauvanhuoneeseen. Päätin kuitenkin valita näkymät alakerrasta. Kun punaisen maton sijoittaa aikalailla keskelle alakertaa, näkee käytännössä kaikki huikeat 40 m2. Ainoa väliovi koko kerroksessa wc:n ovi ja väliseinätkin ovat aika minimissään. Alla siis sellainen arviolta 270 -view  viiden kuvan muodossa.  
 
Keittiö jää pääosin väliseinän taakse, mutta sen "laajennusosa" näkyy koko huusholliin. Olen vieläkin oikein tyytyväinen, että puskimme keittiötä olohuoneen puolelle ja sain tuon kaipaamani niemekkeen. Itse sen äärellä tulee istuskeltua yllättävän harvoin, mutta vieraat valitsevat usein paikan "baarista", etenkin jos itse tulee vielä häärättyä keittiössä tarjottavien kanssa.


Niemekkeen jälkeen on tämä vähän tutumpi nurkkaus, jota täällä mahtipontisesti ruokailutilaksikin nimitän. Tähän nurkkaukseen olen tällä hetkellä kaikista tyytyväisin, tuon uuden kaapiston myötä. 


Ruokapöydän vierestä löytyy olohuone. Tila ei ole järin suuri, mutta kyllä sinne yksi nurkkasohva on saatu mahdutettua. Tämä nurkkaus on kovassa käytössä; siinä mm. luetaan kirjoja, katsotaan telkkaria, surffaillaan netissä ja nukutaan päikkäreitä. 

Tässä vähän harvemmin nähty kuvakulma, eli jatkoa olohuoneelle. Tästä kohdasta pidän aika paljon, sillä olen edelleen valtavan ylpeä siitä työstä minkä miehen kanssa teimme noiden portaiden eteen. Tähän kotiin muuttaessa ne olivat nimittäin hieman eri näköiset. Portaiden muodonmuutoksestahan olen itseasiassa kirjoittanut aikalailla pari vuotta sitten täällä

Viimeinen kuva on vähän rajutumpi otos eteisestä. Syy, miksi aiemmin puhuin 270 näkymästä, johtuu siitä, että eteisen halusin jättää lähes kokonaan näiden kuvien ulkopuolelle. Jaa miksi? No ihan rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että eteinen toimii tällä hetkellä vaunuparkkina sekä turvakaukalon ja telakan säilytyspaikkana. Näkymä on vähän, noh... sekava ja ahdas, eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan luokitella kodin parhaisiin paloihin. Onneksi tähän sai itse valita haluamansa kuvakulmat. ;)

Kiitos Liinalle tästä haasteesta. Seuraavaksi toivoisin pääseväni näkemään punaisen maton kuvakulmia seuraavissa blogeissa:

15 kommenttia:

  1. Kiva kun tartuit haasteeseen! Kuvissa asuntonne näyttää huiman paljon isommalta ja avarammalta mitä todelliset neliöt ja kaksitaso antaisivat helposti olettaa. Kauniita kuvakulmia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tykkään itse tästä kaksitasoratkaisusta, etenkin tällä pohjaratkaisulla, mutta välillä toki harmittaa, kun tila tuntuu ahtaalta (etenkin, jos kotiin pitäisi mahduttaa isopi vierasjoukko samalla kertaa) ja tietenkin nuo portaat syövät neliöitä.

      Poista
  2. Kiitos Haasteesta ja teillä on niin kaunista!

    VastaaPoista
  3. Tämä on mukava haaste. Ja kauniit kuvakulmat teiltä. <3 Tykkään hirmusti ruokailutilastanne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tämä haaste on kyllä ollut loistava idea. Toivottavasti mahdollisimman moni siihen tarttuu. Ruokailutila on myös minun suosikkini. :)

      Poista
  4. Pakko kysyä, että mistä tuo tv-taso on hankittu? Näyttää tosi kivalta! Meillä on uusi tv-taso mietinnässä, vanha Ikean mikälietaso on jo aikansa elänyt. Hyvin se on palvellut liki 10 vuotta, mutta omat mieltymykset ovat muuttuneet siinä ajassa kovasti :)

    Löysin blogisi vasta tässä muutama viikko sitten, tykkään hurjasti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiva, että olet löytänyt tänne. :)

      Tuo tv-taso on ihan Ikean Bestå-sarjaa. Siinä on siis kaksi erillistä osaa; 120 cm + 60 cm leveä. Reunoille on otettu korkeakiiltovalkoiset ovet ja keskiosa on ainakin toistaiseksi avoinna ihan käytännön syistä. Kun taso on kahdesta osasta, niin kansiosaan jää saumakohta, mutta sen sai hyvin piiloon tuolla erillisellä lasikannella.

      Poista
  5. Kiitos haasteesta ihana! Ehdottomasti toteutukseen piakkoin! :)

    VastaaPoista
  6. Voi että, tykkään todella paljon tyylistänne. Ihania yksityiskohtia, mutta ei kuitenkaan liikaa.

    VastaaPoista
  7. Ihana koti ♡. Kiva sisustus ja ihanat värit. Mikä laminaatti teillä muutes on? Mistä, väri, merkki eli valmistaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Laminaatti on K-raudasta ja Cello-mallistoa. Kyseessä 8 mm vahva 1-sauvainen malli viistetyillä reunoilla. KL 32. Yritin etsiä tuotetta k-raudan sivuilta, mutta ko. mallia ei enää löytynyt heidän valikoimistaan.

      Poista
  8. Hauska haaste! Näissä kuvissa näkyykin tuo teidän telkkarin paikka hyvin, tulin sitä tänne kurkkimaan kun meillä tosiaan samantyylinen ratkaisu :) Kyllä tämä Samsung on mielestäni 100 kertaa modernimpi ja tyylikkäämpi kuin ne vanhat, raskaat rotiskot :)

    VastaaPoista