maanantai 27. toukokuuta 2013

Rentoja viikonlopputunnelmia

Viimeisiä päiviä viedään toukokuusta ja samalla tästä keväästä. Ei voi kieltää, etteikö aurinko olisi antanut parastaan. Ensi viikonloppuna onkin sitten jo ihan kesä, mutta sitä ennen katsaus kevään viimeisen viikonlopun tunnelmiin.

Lämpimään viikonloppuun kuului mm. mökkeilyä joen varrella Etelä-Pohjanmaalla...(Vähän odoteltiin josko olis nähty vilaus karhusta, siellä päin se kun olisi ollut hyvinkin mahdollista. Enkä ihan hyvä, että karhuhavainnot jäivät tällä kertaa tekemättä, pelkkien jälkienkin näkeminen nimittäin säikäyttää ihan tarpeeksi.)


...ajanviettoa frisbeegolfradalla... (Ensimmäistä kertaa tuli otettua tuntumaa tähän lajiin. Kivaa oli, vaikka olinkin ihan susihuono. Onneksi on koko kesä aikaa kehittää heittotaitoja, tämä laji taisi nimittäin vähän koukuttaa.)


...sekä fiilistelyä Bon Jovin keikalla Tampereen Ratinalla miehen joululahjaksi ostamilla lipuilla. (Jon Bon Jovi vaikutti oikein sympaattiselta huumorimieheltä, veti biisit hyvin ja vitsit sillä miehellä oli muuten hurjan valkoiset hampaat. Meidän istumapaikat olivat sen verran kaukana lavasta, että yksityiskohdat näki vain screenin kautta, mutta kävihän se niinkin.)





torstai 23. toukokuuta 2013

Rusettikuoret lähtivät maailmalle...



Jaa, että missä minä olen piileksinyt, kun ei ole mitään kuulunut? No, ihan vain täällä kotona, häätohinoissa. Eilen saatiin päätökseen yksi iso etappi häävalmisteluista; kutsut. Olipa niissäkin taas rumba, vaikkei muka tarvinnut edes hirveästi askarrella. Viimeiset pari-kolme viikkoa ajatukset on tuntuneet pyörivän vain fonttien, tekstien, muotojen ja kirjekuorien ympärillä,  joten voi sitä onnentunnetta - ja toisaalta luopumisen tuskaa, kun eilen kävimme miehen kanssa viemässä 65 tunteella näperrettyä kirjekuorta postisetien ja -tätien huomaan. Ja voi sitä riemua, kun tieto ensimmäisestä ilmoittautumisesta tänään tuli. Nyt saa taas hetken hengähtää ja jättää pallon kutsun vastaanottajille...ja toivoa, että PostiPate on ollut armollinen kaikille satiininauharuseteille. On tämä häiden järjestely vain kaikesta tästä stressin määrästä huolimatta niin ihanaa aikaa.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Kotiterassilla

Oopsie Daisy, edellisestä postauksessa onkin vierähtänyt jo tovi, mutta onneksi minulla on täällä kootut selitykset. Tämä viikko on mennyt todella haipakkaa, vaikka viikkoon sisältyikin yksi ylimääräinen vapaapäivä. Koko toukokuu tuntuu olevan aikamoista hulinaa ja juhlaa, mutta haitanneeko tuo, kunhan vain on kivaa. 

Bloggaustilannetta ei ole helpottanut yhtään se, että alkuviikosta ja tänään tarjotut ihanan kesäiset päivät, eivät ole houkutelleet jäämään sisälle läppärin ääreen. Emme varmasti ole ainoita, sillä tuntuu, että muutkin ovat nyt käyttäneet vapaa-aikansa pihojensa rapsutteluun. Laitoimme R laittoi alkuviikosta terassin kesäkuntoon, eli öljysi terassilaudoituksen,  kantoi pihakalusteet paikoilleen ja fiksasi muutenkin tuota takapihan puolta. Minun vastuulla olisi nyt sitten se viimeistely, eli kukat, tyynyt yms. Etupihallekin pitäisi keksiä jotain kukkatouhuja, se kun on nyt aika ankean näköinen, kun kaikki talvisomisteetkin ovat poissa. Kanervatkin hävitin, kröhöm, vasta tuossa pari päivää sitten. Aika varisevia olivat, mutta silti oikein hyvinvoivan näköisiä, siksi en raaskinut niistä aikaisemmin luopua.  


Tänään meillä kävi ystäväpariskunta testaamassa etelän suuntaan antavan terassin lämmön ja kyllähän siinä kelpasi kesäherkkuja maistella, vaikka itse sanonkin. Meille oli heti selvää, että terassille ostetaan ruokailuryhmä, ei ns. oleskelusettiä, sillä sellainen löytyy jo parvekkeelta. Pöytä on vain neljälle, mutta helppohan sen ympärille on tarvittaessa lisätä sisätiloista löytyviä tuoleja. Ai että, odotan kesälomaa ja niitä aurinkoisia aamuja, kun voin mennä syömään aamupalan terassille ja lukea rauhassa päivän lehden. 


Kuten olen kertonut, on meidän terassi aika pieni, vain n. 12 m2, johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, ettei meillä ollut enempää lääniä, johon terassia rakentaa. Haluaisin siitä huolimatta mahduttaa terassille pari Lepo-Lassea (käytetäänkö tuota sanaa edes enää 2010-luvulla?). No, käytettiin tai ei, kokoontaitettava malli on käytännössä ainut meille soveltuva malli, jottei terassi mene liian ahtaaksi. Kun tuolit eivät ole käytössä, ne voi taitella ja tuupata terassin yhteydessä olevaan pikkuvarastoon piiloon. Jospa ensi viikolla ehtisin kaupoille tsekkailemaan valikoimaa, niin pääsisi oikein todenteolla ottamaan väriä tähän lakananvaaleaan hipiään.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

New York: matkapostaus osa I

Sunnuntain myöhäisillan kunniaksi lupaamaani matkatarinaa. Päätin jakaa tämän tarinoinnin suosiolla kahteen osaan, kun postaukselle alkoi tulla mittaa kohtuu pitkästi.


Yhdeksän päivän mittainen matka New Yorkiin sujui kivottomasti Finnairin suoralla reittilennolla. Lennon lähtökin oli ajoitettu todella hyvin; starttasimme Helsinki-Vantaalta 14.10, joten perillä olimme siinä klo 16 korvilla paikallista aikaa. Ensimmäisenä iltana hotelliin kirjautumisen jälkeen ehti siis hyvin vielä lähteä fiilistelemään suurkaupungin tunnelmaa. JFK:lta Manhattanille ajaa taxilla sellaiset 40-60 minuuttia, jos nyt ei mitään älyttömiä ruuhkia satu. Meidän saapumisaikaan töistäpaluu ruuhkaa tokikin oli, mutta se olivat enemmänkin Manhattanilta pois päin. Lentokentän edessä oleva taxijono näyttää aika pitkältä, mutta vetää todella nopeasti. Ei siis kannata koittaa onneaan ja hypätä pimeiden taxien kyytiin, vaikka niitä kovasti heti lentokentän ovista ulos astuttaessa tarjotaankin. Taxi on keltainen -ohjeistuksella pärjää pitkälle. 


Yövyimme Midtownissa, Radisson Martinique  -nimissä hotellissa. Hotelli oli ihan pelipaikoilla Broadwayn ja 6th Avenuen risteyksessä. Heti naapurista löytyi mm. Macy's ja Victoria's Secret. Aamupalapöydästä oli näkymät Greeleys Parkiin. Pakko muuten sanoa, että hotellin aamiainen oli todella maistuva ja monipuolinen. Edellisen reissun hotellissa oli tarjolla oikeastaan vain bageleita  ja pullaa, ja kieltämättä se oli pettymys skandinaaviseen hotelliaamiaiseen tottuneelle. Tämän hotellin aamiasbuffetista taas löytyi edellä mainittujen lisäksi munat, pekonit, hedelmät, marjat ja pannukakut, eli kaikki mitä tarvitset täydelliseen aamupalaan. Yllätykseksemme meidän maksamaamme summaan sisältyikin aamiainen, joten kävimme herkuttelemassa hotellin aamupalalla lähes joka aamu. Edellisellä kerrallahan aamupalamme oli pääsääntöisesti kahvilasta mukaan napattu kahvi ( tai siis minulla tee) ja bagel, jotka nautittiin sitten kadulla kulkien. Molemmissa aamiaistavoissa on puolensa. 

Luimme jo etukäteen, että monien lentoyhtiöiden henkilökunta käyttää ko. hotellia kaupungissa ollessaan. Tämä väite todella piti paikkansa, sillä joka päivä hotellin aulassa näkyi eri lentoyhtiöiden henkilökuntaa, joko sisäänkirjautumassa tai huonetta luovuttamassa. Edellisellä reissulla meidän hotelli oli ylempänä, aivan Central Parkin alareunassa. Sinänsähän hotellin sijainnilla ei olllut meille niin suurta merkitystä, sillä ostimme seitsemän päivän metrokortit. Meidän hotellin ulko-ovelta oli pauttiarallaa 10 metriä lähimpään metrotunneliin ja metrokortti maksoi kyllä nopeasti itsensä takaisin. 

Päivämme noudattivat hyvin pitkälti samaa rutiinia. Aamulla heräsimme siinä seitsemän kieppeillä ja aamupalan jälkeen lähdimme liikenteeseen. Ajoimme metrolla eri paikkoihin, jossa sitten kävelimme nähdäksemme mahdollisimman paljon. Tuhti aamupala piti nälkää niin hyvin, että seuraavan kerran pysähdyttiin syömään yleensä iltapäivällä siinä kolmen maissa. Ravintoarvoilla ei paljoa hurrata, sillä me suurkulutimme amerikkalaista pikaruokaa; pitsaa ja hamppareita. Täytyy myöntää, että vaikka minäkin olen kovasti noiden herkkujen perään, niin kyllä tuossa ajassa ehti jo kovasti tulla ikävä rahkaa ja normaalia kotiruokaa. Mutta eikös lomalla saa herkutella vähän enemmän?  Mäkkärissä emme sentään käyneet, vaan kävimme sellaisissa paikoissa, joihin täällä Suomessa ei pääse, kuten  Wendy's, TGI Fridays, Shake Shack. Näistä mainittakoon, että Shake Shack on aivan omaa luokkaansa. Ketju on lähtöisin Madison Square Parkista, hot dog -kärrystä. Jos roskaruoka kelpaa, kannattaa ehdottomasti jonottaa tämän ravintolan tilaustiskille ja tilata Shack burgerin kaveriksi shake. Lyömätön yhdistelmä.

Shoppailun ja yleisen fiilistelykävelyn lisäksi kävimme Top of the Rockissa ihastelemassa maisemia. Edellisellä reissulla kävimme Empire State Buildingissa, joten tällä kertaa kävimme sitten tarkastamassa maisemat vähän eri kohdasta. Jos aikomuksena on vierailla molemmissa pilvenpiirtäjissä, kannattaa Empire State Buildingissa vierailla pimeän aikaan ja Top of the Rockissa päiväsaikaan. 




Vapaudenpatsaalle emme tälläkään kertaa jonottaneet, vaan tyydyimme katselemaan sitä Staten Island Ferryltä, jolla pääsee ihan ilmaiseksi Manhattanilta White Hall terminaalista Staten Islandille. Lautalta pääsee ihailemaan sekä Manhattaminen eteläkärkeä, että vapauden patsasta. Lauttamatka ottaa sellaiset 25 minuuttia suuntaansa ja takaisin pääsee saman tien seuraavalla lautalla. Lauttaa on kuitenkin vaihdettava terminaalissa ja jos et ole tarpeeksi nopea liikkeissäsi, et välttämättä mahdu/ehdi heti lähtevän lautan kyytiin. Me emme ymmärtäneet toimia tarpeeksi nopeasti, vaan ehdimme vain näkemään, kun lähtevään lauttaan menevän kulkuaukon ovet lätkästiin kiinni nenämme edestä. Onneksi lautat lähtevät puolen tunnin välein, joten kovin kauaa emme onneksi joutuneet odottamaan uutta kyytiä. 

Kulttuuriosuuteen kuului vierailu luonnontieteellisessä museossa (AMNH). Lähdimme sinne aivan takki auki katsellemaan dinosauruksien luita. Museohan oli aivan valtava ja näin jälkikäteen olisi voinut vähän etukäteen miettiä, mitkä osiot sieltä haluaa käydä läpi. Aikaa kun oli vain aamupäivä. 

Museoaamupäivän jälkeen harrastimme vähän kevyempää kulttuuria ja kävimme illalla leffassa.   Tällaisena Finnkinon kävijänä hämmenystä aiheutti automaatista ostettu lippu, jossa ei ollut lainkaan paikkanumeroa. Istumapaikka valittiin siis oman mielen mukaan saliin saavuttaessa. Liput tarkastettiin eli kerättiin pois kerrosta alempana, kuin missä itse näytökset olivat, eli käytännössä olisimme voineet kävellä ihan mihin saliin tahansa tai jäädä leffan päättymisen jälkeen katsomaan toista esitystä. Jenkeillä tuntuukin olevan tapana tulla ja mennä kesken näytösten, jos ensiksi valittu elokuva ei tunnukaan kiinnostavan. Me suomalaisethan, näin karrikoidusti, kehtaamme poistua salista ainoastaan tosipaikan tullen. Plussaa leveistä ja pehmeistä istuimista mukitelineineen, miinusta keskelle salia sijoitetuista portaista. Mitä ihmettä on mietitty leffasalia suunniteltaessa, laittaa nyt kulkuväylä parhaille katselupaikoille!

Koska leffateatterin karkkivalikoima oli surkea, lähes olematon, ostimme ennen elokuvan alkua limsan ja popparit. Huomasimme, että kun täällä meillä päin saa lisätä poppiksien joukkoon erilaisia mausteita, niin jenkeillä on tapana lisätä popcorniensa sekaan mausteiden sijasta sulaa voita. Tokihan tätä tapaa oli itsekin kokeiltava  ja täytyy sanoa, että hyi hitto! Puolipussillista kyseistä yhdistelmää ja vieläkin meinaa tulla oksennus voipoppiksia ajatellessa. 

Time Squaren punaisilla portailla kävimme paistattelemassa päivää ja ihmettelemässä ihmisvilinää. Jos kaupungissa vierailee, kannattaa tämä kuuluisa valomainoksilla kyllästetty paikka käydä tietenkin katsastamassa, mutta täytyy sanoa että en yhtään ihmettele, että paikalliset karttavat tätä aukiota. Päivästä tai kellonajasta huolimatta hervoton määrä ihmisiä pienellä alueella. Itse ainakin viihdyn vähän väljemmillä vesillä. Voi myös olla, että Bostonin tapahtumista johtuen, ei tehnyt mieli viettää aikaa tällaisissa ihmismassoissa.
Tässäpä referoitua matkatarinaa. Kirjoittelen vielä erillisen postauksen mm. shoppailuun liittyvistä jutuista, sen kun varmasti kiinnostaa monia. ;)

perjantai 3. toukokuuta 2013

Synttärisankarin terveiset

Tällä neidillä räpsähti perjantain kunniaksi uudet kilometrit mittariin ja nyt jatketaan sitten eteenpäin 27 -vuotiaana. Jaiks! Siellä se 30 jo pelottavasti alkaa kummittelemaan. 

Siitä lähtien, kun se kaksvitonen on tullut ylitettyä, olen alkanut väkisinkin miettimään, mitä kaikkea sitä olisi tähän ikään mennessä pitänyt saavuttaa. Sehän nyt on selvää, ettei elämää kannata liikaa suunnitella, kohtalo kun päättää välillä ottaa ohjat täysin omiin käsiinsä, vaikka omassa mielessä olisi muuta suunnitellutkin. Siitäkin huolimatta tiettyjä juttuja tulee funtsittua aika paljon ja välillä tuntuu, että näin kolmenkympin rajapyykin lähestyessä elämä on yhtä aikatauluttamista niiden suurimpien päätösten ja valintojen eli työn, opiskelun ja perheen suhteen. 

Olen kyllä tyytyväinen tähän mennessä tekemiini valintoihin ja nykyiseen elämäntilanteeseen, mutta omia päätöksiäni tulevat aina välillä sotkemaan ympäristöstä kantautuvat tahdittomatkin kommentit. Onneksi olen oppinut olemaan välittämättä muka hauskoista, mutta asiattomista huomautuksista ja mikä parasta, näitä kommentteja ei kuitenkaan ole koskaan tullut minulle läheisimmiltä ihmisiltä. Kovin syväluotaavaa analyysia en halua täällä omista iän tuomista paineista tehdä, mutta halusin ohimennen mainita asiasta, sillä tämä on aihe, josta tulee todella usein ystävien kanssa puhuttua. Nyt keskityn kuitenkin nauttimaan tästä uudesta iästäni kantamatta sen enempää huolta huomisesta. 

Ai niin, yritin etsiä tähän sopivaa kuvaa omista arkistoista. Mitään sopivaa ei oikein löytynyt, joten yllätin itsenikin ja päätin kuvittaa tämän tekstin omalla 27 -vuotiaalla naamallani töistä kotiutuneena. Hieman jännittää laittaa omaa nassua tänne, mutta onhan se kivempi lukea blogeja, jossa kirjoittajalla on kasvot, ainakin yhdessä postauksessa. Vai mitä? 

Aurinkoista perjantai-iltaa!