keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Varmoja kevään merkkejä

Kevään ensimmäiset tulppaanit ostettu ja ajankohdan mukaisesti tietenkin keltaisena. Kuulin muuten jonkun, olisiko ollut joku työkavereista, kertoavan juuri pari päivää sitten, että keltaiset tulppaanit ovat niitä kaikkein pitkäikäisimpiä. Noh, lähipäivinä se nähdään. 

Olin sähäkkä vaimoke ja kävin hoitamassa pääsiäisen ruokaostokset jo tänään, ettei enää huomenna tarvitse ahtautua automarketin väenpaljouteen. Eipä sillä, kylläpä oli ruokakauppa normaalia täydempi jo tänään. Onneksi olin hyvillä mielin liikenteessä, niin ei haitannut vaikka joutuikin sukkuloimaan kärryjen kanssa ihmispaljouden seassa ja jonottamaan normaalia pidempään. Ja tiedättekö mitä, hedelmäosastolle oli ilmestynyt mansikkamyyjä! Auringon ja keltaisten tulppaanien lisäksi se jos mikä, on varma merkki alkaneesta keväästä. Sanokoot meteorologit mitä tahansa. Minähän olin tokikin heti fiilistelemässä mansikkalaarilla ja ostin omaan herkutteluhetkeen puoli litraa espanjalaisia punaisiä möllyköitä. Niitä aion pistellä naamariin yhdessä chili-kermajuuston kanssa.

Näistä keväisistä jutuista ja huomenna alkavasta pitkästä viikonlopusta johtuen täällä on ollut tänään loistava fiilis. Olokin tuntuu jo paljon terveemmältä. Kevätfiiliksen myötä aloin ihan todenteolla funtsimaan tuota parvekkeen sisustusta. Pääsiäisenä täytyykin laittaa siihen liittyviä asioita ihan paperille ja ehkäpä jotain myös tänne blogin puolelle. Näiden kuvien myötä toivottelen iloista keskiviikkoiltaa. Toivottavasti teilläkin on ollut kiva päivä ja kevättä rinnassa.  






















maanantai 25. maaliskuuta 2013

En haluaisi valittaa, mutta...

Hellurei vaan. Täällä me yhdessä nessupaketin kanssa kirjoitellaan. Muistatteko, kun muutama viikko sitten kirjoittelin olevani sitkeässä flunssassa. Vajaat pari viikkoa sitten tauti vihdoin hellitti otteestaan, ja kun olo oli terve, suuntasi tämä tyttö salille. V niin kuin virhe. Vaikka en mitään himotreeniä tehnytkään, lähinnä vähän herättelin lihaksia talvihorroksesta, heräsin seuraavana aamuna jäätävään kurkkukipuun. Siitä se sitten lähti; uusi köhä. En tiedä oliko kyseessä jokin jälkitauti vai sainko salilta jälleennäkemislahjana uuden pöpön. Oli miten oli, täällä ollaan oltu kipeänä pauttiarallaa nelisen viikkoa. Vieraina on käynyt mm. poskiontelon- ja korvakäytäväntulehdus. Mitähän seuraavaksi? Nyt kun aletaan onneksi olemaan taas voiton puolella, viitsin täälläkin vähän valittaa, kuinka ärsyttävää on viettää aurinkoiset kevätviikot lenssussa. Nyt pitää kuitenkin vain malttaa ottaa todella rauhallisesti ja muistaa, että onneksi kyseessä on vain flunssa oheistauteineen. Pahemminkin voisi olla. 



Mutta vaikka virukset ja bakteerit ovat piinanneet tätä tyttöä jo viikkotolkulla, niin on tässä jotain järkevääkin saatu aikaiseksi. Helmikuussahan kirjoittelenkin ahdistuksestani liikaan tavaramäärään tässä huushollissa, joten jokin aika sitten varasin kirpparipöydän. Tänään pöytävuokra vihdoin alkoi ja veimme autolastillisen tavaraa myyntiin. Pääasiassa vaatteita ja asusteita, mutta jonkin verran myös muuta tavaraa. Eilisilta kului siis silitysraudan kahvassa ja hintalappuja  kirjoitellen, mutta ihanaa, kun sai vaatekaappia vähän väljemmäksi. Toivottavasti myytävät artikkelit löytäisivät viikon aikana uuden kodin, eikä mitään tarvitsisi tuoda takaisin. Täytettiin hintalappuja kyllä sen verran hövelisti, että uskon pöydän tyhjenevän vauhdikkaasti. 

Pakko muuten palata vielä täälläkin eilisen palmusunnuntain aurinkoisiin tunnelmiin. Meillä kävi muutama trulli oven takana ja täytyy sanoa, että kylläpä olivat lapset panostaneet sekä asuihin, että vitsoihin. Pikkukätösin koristelluissa oksissa oli käytetty runsaasti materiaaleja ja tehty hienoja erilaisia somisteita. Ihanat värikkäät oksat koristavat nyt meidän eteistä. 

Kotikonnuillanihan on tapana virpoa vasta viikkoa myöhemmin, Lankalauantaina, ja täytyy myöntää, että monena pääsiäisenä, jotka olen Jyväskylässä viettänyt, olen totaalisesti unohtanut valmistautua Palmusunnuntaina oven taakse ilmestyviin pikkunoitiin. Vaan tänä vuonnapa olin kerrankin valmiina karkkikipon kanssa. Ja innoissani olinkin, välillä kurkin ihan ikkunasta, josko noitia olisi näkynyt. (Kyllä, kaikki oireet viittavat siihen, että minusta tulee isona kerrostalokyttääjämummo. ;) ) Onneksi naapuruston juniorit olivat lähteneet liikkeelle suippohattuineen. Ei tarvinnut itse popsia parempiin suihin kaikkia pääsiäisnamuja. 


Tässäpä nämä maanantain myöhäisillan syvällisimmät mietteet tältä erää. Ei muuta kuin aurinkoista viikkoa itse kullekin. 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Francois Ghost kotiutettu


Vihdoinkin meillä on alakerran vieraswc:ssä peili. Eihän sen hankkiminen ottanutkaan kuin sellaiset puoli vuotta. Itse kerkisin kyllä jo täysin tottumaan valkoiseen laattaseinään silmieni korkeudella, etenkin kun meikkailut ja muut puunaukset hoidetaan yläkerran kylppärissä ja alakerran wc on tosiaan ollut vähän vähemmällä käytöllä. Olihan se kuitenkin vähän ikävää joutua selittelemään vieraille, että meillä ei nyt, sori vaan, ole vielä(kään) peiliä vessassa. Onneksi asia on nyt korjattu. 

Meillä on kylppärissä ihan perus Ikeasta ostettu Kolja -peili. Minulla oli sama ajaton, eleetön ja varsin edullinen peili myös edellisen kodin kylppärissä. Kuten arvata saattaa, peili ajoi asiansa varsin hyvin vanhassa kodissa, joten se oli myös luonnollinen valinta uuden kodin kylppäriin. Remonttivaiheessa kuitenkin päätin, että vierasvessaan tulee sitten vähän erottuvampi peili. Ajattelin, että peilissä pitää olla näyttävät kehykset ja esimerkiksi Askon myymä Ornament-peili olisi ollut mieleemme. Valitettavasti peili olisi kuitenkin ollut aivan liian massiivinen meidän minimimitoitettuun vessaan, eikä se tosiaan olisi edes leveyssuunnassa mahtunut allaskalusteseinälle. Se vaihtoehto oli siis unohdettava. 

Myös Kartellin Francois Ghost oli jo pitkään keikkunut minun "himotuimmat -listalla", mutta nuukuuksissani en ole sitä raaskinut aiemmin ostaa. Viime kuukausina olen silloin tällöin etsinut erilaisia peilivaihtoehtoja ja todennut, että tuo Kartellin vaihtoehto pyörii loppujen lopuksi kyllä aivan samoissa hintaluokissa, kuin muutkin silmääni miellyttävät peilit. Viime lauantaina siis päätin, että tuo peilitön koppero on tullut tiensä päähän ja kävin kotiuttamassa täällä Jyväskylässä sijaitsevasta ihastuttavasta Sisustus Ilosta tuon Kartellin kaunokaisen. 

Liikkeessä vielä jahkailin kirkas- ja mustakehyksisen välillä, mutta onneksi pysyin alkuperäisessä suunnitelmassa ja palasin kotiin tuon kirkkailla kehyksillä varustetun peilin kanssa. Täytyy sanoa, että olen kyllä varsin tyytyväinen ostokseeni. Alkuviikosta peili laitettiin paikoilleen. Se näyttää hyvältä ja sopii meille. Tässäpä vielä teillekin pieniä palasia pikkulan uudesta ilmeestä.
 




 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Mustavalkoista inspiraatiota

Ennustuksia vuoden alusta: mustavalkoinen sisustus on OUT. Sanokaa mitä sanotte. Minä olen eri mieltä. Etenkin, kun näin nämä kuvat vanhan koulun tiloihin remontoidusta kaksiosta Kööpenhaminassa. 

Myönnettäköön, että pehmeämmät sävyt, kuten esimerkiksi paljon puhuttu greige ja vaaleat puunsävyt yhdistettynä valkoiseen, ovat erityisesti mieleeni etenkin tällä hetkellä. Silti näiden kuvien mustavalkoinen sisustus näyttää ainakin minun silmiini todella hyvältä. Muutenkaan tämä asunto ei jätä kylmäksi. En nimittäin  tiedä johtuuko se noista minun makuuni vähän turhan erikoisista tauluista, "linnamaisesta" sisustuksesta vai vanhoista holvikaari-ikkunoista, mutta jotain todella kiehtovaa, ehkä jopa pelottavaakin tässä asunnossa on. Katso ja päätä itse.     








  Kuvat lainattu: Bo Bedre. 

Ps. Noi alimman kuvan korkkarit kelpais mullekin. Ei niillä varmaan ihan lähikauppaan tulisi kopsuteltua, mutta näyttäähän ne nyt aika päheiltä. ;)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

//Petit Soufflés au Chocolat//

Täällä on viikonloppuna testattu kotileipurin taitoja pienten suklaakohokkaiden merkeissä. Testissä ranskalaisen keittiön jälkiruoka, hienostellen sanottuna Petit Soufflés au Chocolat, joka oli kyllä varsin suussasulavaa. Jälkiruoka syntyi oikeastaan  aika helposti, vaikkei minulla "kohokaskokemusta" ennestään ollutkaan. Kohokkaiden kanssa ajoitus on kaiken A ja O.  Uunista tulleet herkut on syytä viedä pöytään välittömästi tai muuten vieraille tarjotaan lässähteneitä yksilöitä. Minä saatoin mokata tämän asian. Lisäksi mainittakoon, että amatöörin ei ole kaikkean fiksuin opetella ruokakuvausta jälkiruoalla, joka muuttaa täydellisesti muotoaan muutaman minuutin sisällä. Mutta tulipahan kokeiltua. Onneksi maku sentään pysyy yhtä hyvänä. Pidemmittä puheitta tässä siis teillekin herkullinen resepti:   
      
175 g tummaa suklaata
150 g suolatonta voita
4 kananmunaa
2 rkl appelsiinistä puristettua mehua
1/4 rkl ruokasoodaa
3 rkl sokeria
ripaus tomusokeria

 -Voitele kuusi n. 1 1/2 dl:n kohokasvuokaa ja jauhota ne sokerilla. Taputtele liiat sokerit pois ja asettele vuoat  uunipellille. 

- Sulata suklaa ja voi sileäksi seokseksi vesihauteessa tai paksupohjaisessa kasarissa miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä hiukan. Lisää joukkoon kananmunan keltuaiset ja appelsiinin mehu.

- Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Vatkaa valkuaiset hitaasti vaahdoksi. Lisää ruokasooda ja jatka vatkaamista, kunnes muodostuu pehmeitä huippuja. Ripottele sokeri joukkoon vähitellen ja vatkaa kunnes vaahto on jäykkää ja kiiltävää. 

- Sekoita kolmannes vaahdosta jäähtyneeseen suklaaseokseen, jotta se kevenee. Kaada sitten suklaaseos lopun vaahdon päälle. Kääntelee suklaa kumilastalla varovasti vaahdon joukkoon, kunnes vaahto ja suklaaseos ovat juuri ja juuri sekoittuneet. (Muutama vaalea viiru ei haittaa.) 

- Lusikoi seos vuokiin ja paista kohokkaita 10-12 minuuttia, kunnes ne ovat kohonneet ja  
 hyytyneet, mutta keskeltä yhä hiukan tytisevät. Ripottele pinnalle tomusokeria ja tarjoa heti  esimerkiksi vaniljajäätelön kera. 


Koska omat kohokasvuokani ovat tilavuudeltaan reippaat 2 dl, jaoin ohjeen mukaisen taikinan neljään osaan. Alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin käyttämään appelsiinilikööriä ja viinikiveä, mutta koska omasta keittiöstä näitä tykötarpeita ei löytynyt, korvasin ne appelsiinin mehulla sekä ruokasoodalla. Vaan hyvinpä toimi näillä arkisemmillakin aineksilla. 





Aurinkoista sunnuntai-iltaa kaikille. 

torstai 14. maaliskuuta 2013

Ripaus pastelliväriä

Muistatteko, kun reipas kuukausi sitten vilautin kuvaa minun neuletyöprojektista kertomatta sen enempää mistä on kyse. Mikäli et muista, niin eipä haittaa, sillä muistia voi käydä virkistämässä täällä. Tuolloin aloitin pitkästä aikaa puikkojen heiluttelun ja tavoitteena oli tehdä neulottu tyynynpäällinen. Hitaasti,  mutta epävarmasti työ on nyt saatu päätökseen. Ja tässäpä vähän kuvamateriaalia aikaansaannoksestani. 

Kudottu tyynynpäällinen ei varmastikaan ole se inspiroivin sisustuselementti näin kevään korvilla, mutta en todellakaan aio odottaa tyynyn esillelaittoa ensi talveen. Ajatuksena oli alunperin sitoa musta satiininauha tyynyn ympärille, mutta kevätfiiliksissä kävinkin ostamassa pari metriä tätä turkoosinsävyistä nauhaa. Väri olisi voinut olla oikeastaan mikä tahansa pastelliväri, sen verran innostunut minäkin niistä tällä hetkellä olen. (Sen siitä saa, kun selailee blogeista loistavia kuvia.) Muita pastellivärejä en kuitenkaan ole meille ainakaan vielä haalinut, mutta kunhan pääsen tuon talvi- ja remonttiteloilla olevan parvekkeen kimppuun, niin tilanne voi hyvinkin muuttua.  


Palmikkoneuletyyny olisi ollut kiva, mutta ajattelin mennä ihan tällaisella aloittelijan kaksi oikein, kaksi nurin -reseptillä. Sitä paitsi koristenauhan sitominen palmikkoneuleen ympärille, olisi voinut tuoda yhteen tyynyyn jo vähän liikaa tapahtumia. En tiedä, oliko tuo satiininauha materiaalina ihan paras vaihtoehto. Nauha saisi nimittäin olla hieman jämäkämpi, jotta rusetti pysyisi ryhdikkäämpänä. Mutta on se niin kivan värinen, että haitanneeko tuo pieni "lörppöys" niin paljoa. Tuohon valkoiselle tuolille tyyny ei tule jäämään, se kun näyttää vähän turhan kellertävältä puhtaamman valkoista tuolihuppua vasten. Loppusijoituspaikka löytynee eteisestä. 

Näinkin villiä torstai-iltaa täällä siis vierellään uuden tyynyn kanssa. Nyt sitten vain uuteen käsityöprojektiin johtavaa inspiraatiota odottelemaan.  

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Tuunaa meidän tuolit

Lumipyryn täyteistä tiistai-iltaa ihmiset. Tällä säällä omat kesähäät tuntuvat olevan pitkän ajan päässä, mutta kyllähän ne sieltä kovaa vauhtia lähestyvät ja pyörivät ajatuksissa jatkuvasti. Olen tässä miettinyt, että mitä ihmettä sitä tulee puuhasteltua vapaa-ajalla sitten kesän jälkeen, kun juhlat ovat ohi. Nyt nimittäin tuntuu siltä, että illoista kuluu ihan tuhottoman paljon aikaa koneella googletellen erinäisiä häihin liittyviä ideoita. Eihän siinä, kauniiden ideakuvien selaaminen on viihdykettä minun makuuni, mutta välillä sitä huomaa jumittavansa jossain ratkaisemattomassa asiassa turhautumiseen asti.

Yksi asia, jossa olen jumittanut oikeastaan koko alkuvuoden, liittyy meidän juhlapaikan tuoleihin. Tuolit ovat sinänsä ihan hyväkuntoiset perustuolit, mutta juhlavuus on niistä kyllä kaukana. Haluaisin juhlatilan yleisilmeestä valkoisemman ja tuolien verhous valkoisella kankaalla tekisi jo paljon. Sitten ei ole enää kuin yksi ongelma; raha. Netissähän on tarjolla jos jonkinmoista huppua tuolin päälle, mutta ne ovat vähän liian hienoja ja muotoiltuja ja se valitettavasti näkyy hinnassa. Kun tuoleja on sellaiset 120 kpl, niin yksikköhinnalla alkaa olla aika paljon merkitystä.

Olen tässä pyöritellyt mielessäni ajatusta ostaa helkkaristi valkoista lakanakangasta, josta värkkäisin sitten suorakaiteen muotoisia palasia. Nämä palaset aseteltaisiin selkänojan päälle ja selkänojan ympärille kiedottaisiin kangassuikaleesta tai nauhasta rusetit. Onhan siinä työtä, mutta sinänsä niiden valmistuksen pitäisi olla hyvin simppeliä, jopa minulle. Mihinkään kovin pikkutarkkaan ompelutyöhön minulla ei nimittäin  taitojen lisäksi riitä kärsivällisyys. Häihin on vielä kuitenkin sen verran aikaa, että ihan huoletta ehtisin itse ompulukoneen kanssa säheltämään.  Mitään yhden yön ihmettä tässä vaiheessa ei vielä vaadita.

Onneksi joitain asioita on saatu eteenpäin, sillä tänään tein kapasiteettivarauksen erääseen hotelliin pitkän matkan takaa tulevia vieraita varten. Jei, yksi asia vähemmän To Do -listalla. Minä jään suunnittelemaan ja fiilistelemään tuolien tuunausta. Jos sinulla on vinkata myytävistä tai vuokrattavista valkoisista yksinkertaisista tuolinpäällisistä, niin laitahan viestiä kommenttiboxiin tai sähköpostiin.  

Ihan alla olevan kuvan tyylistä koristelua en ajatellut, mutta noissa tuoleissa on kyllä jotain aivan ihanaa. 
  Kuva lainattu. 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Minun erilainen vinkkini naistenpäivään

8. maaliskuuta. Naistenpäivä. Päivä, jota on vietetty jo 1900-luvun alkupuolelta, virallisesti vuodesta 1975, jolloin YK vahvisti päivän "Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi".

Tähän vuoteen saakka päivä on näkynyt arjessani vaihtelevasti mm. ruusukimpun, hauskojen kiertoviestien ja naistenpäivätoivotusten merkeissä. Päivä on onnistuttu kaupallistamaan turhankin hyvin. Naisia kannustetaan hemmottelemaan itseään esimerkiksi kauneushoitojen tai vaikka hyvän leivoksen parissa. Miehiä kannustetaan menemään kotiin kukkapuskan kanssa. Samalla vihjataan, että tänään olisi hyvä päivä auttaa kauniinpaa puoliskoa vaikkapa tiskien kanssa. Edellä mainitussa ei missään nimessä ole mitään pahaa, mutta onkohan se itse tarkoitus tässä päivässä? Nainen on edelleen, maasta tai maanosasta huolimatta, se heikompi sukupuoli. Onko tämän päivän vain tarkoitus hyvitellä naisille heidän alempaa arvoaan? Jos miehillä on paremmat edut ja mahdollisuudet 364 päivää vuodessa, niin annetaan naisille nyt sitten tämä yksi päivä. 


 Kuva lainattu
'
Tarkoituksenani oli alun alkaen tulla toivottamaan tänne hyvää naistenpäivää, liittää kuvaksi keväinen ruusukimppu ja ehkä jokin vaaleanpunainen leivos. Kertoa, että tänään minä vain olen ja nautin naiseudestani. Vaan muutinpa mieleni. Viime päivinä mm. Facebookissa levinnyt adressi raipaniskuihin tuomitun, seksuaalisesti hyväksikäytetyn 15-vuotiaan tytön puolesta muistutti minua tämän päivän alkuperäisestä tarkoituksesta ja siitä, että kaikki ei vieläkään ole tasa-arvoista miesten ja naisten välillä. Valitettavasti ei varmasti tule vielä minun elinaikananikaan olemaan. 

Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että täällä Suomessa meillä on asiat hyvin ja olemme muiden Pohjoismaiden rinnalla edelläkävijöitä sukupuolten välisissä tasa-arvoasioissa. Surullista, että monessa muussa maassa näin ei todellakaan ole. Sokeakin kepillä näkee, kuinka törkeästi naisten oikeuksia poljetaan mm. Lähi-idässä. Heidän tilansa on aika ajoin mielessäni, mutta en aio siitä tässä sen tarkemmin ruveta paasaamaan. Sen sijaan haluan huomauttaa, että on meillä täällä kotimaassakin vielä parantamisen varaa. Eurostatin mukaan miesten ja naisten välinen palkkaero Suomessa vuonna 2012 oli 19,4 %!  Kuinka kauan on paasattu, että naisen euro on 80 senttiä? Aivan liian kauan. Muistikuvat ensimmäisistä elinvuosistani ovat aika hatarat, mutta väittäisin, että tämä toteamus on tuttu ainakin viimeisen kahdenkymmen vuoden ajalta. Ainoa muutos tuossa faktassa on se, että markat ovat muuttuneet euroiksi. Faktan pointti, palkkaero, ei ole muuttunut juuri mihinkään.


Palkkaerot sukupuolten välillä eivät suinkaan ole ainoa epäkohta näillä leveysasteilla. Monet muut, tärkeämmätkit, asiat odottavat muutosta. Otin kuitenkin tämän asian esille, sillä minun mielipiteeni on, että me naiset olemme ihan yhtälailla syypäitä vallitsevaan epätasa-arvoon palkka-asioissa, kuin miehetkin. Yleisesti ottaen naiset eivät osaa vaatia palkankorotusta tai ylennystä vaativampiin tehtäviin, silloin kun se heille kuuluisi. Miehet osaavat tämän taidon ja se näkyy yrityselämässä. Naiset taas helposti alistuvat rooliinsa, olla kiltti ja sievä. Muutahan ei tosiaan tarvita. Harmittavaa on myös naisten taidottomuus verkostoitua. Ns. hyvä sisko -järjestelmät tuntuvat olevan aika tiukassa. Nainen on susi naiselle, sanotaan. Naisvaltaisilla aloilla kyräily ja selkään puukotus on pelottavan yleistä. Toisaalta se on myös inhimillinen piirre; nainen joutuu tekemään paljon isomman työn päästäkseen samalle tasolle kuin mies. Kilpailu on kovaa ja "kilpasiskot" koetaan uhkana omalle menestykselle. Tämä voi johtaa siihen, että naiset käyttäytyvät todella ikävästi toisiaan kohtaan. Yritysmaailman lisäksi tätä tapahtuu valitettavasti muuallakin, kuten nyt esimerkiksi ihan täällä blogimaailmassa. Väittäisin, että miehet osaavat ajatella asian juuri toisin päin; kun minä jeesaan kaveria, tulee varmasti joskus tilanne, jolloin hän jeesaa minua ja silloin meillä molemmilla menee hyvin. Toisen menestyminen harvoinen on pois omasta menestyksestä. Naisten tuntuu olevan vaikeampi sisäistää vastaavaa ajattelutapaa. Itse olen onnekkaassa asemassa, sillä omassa työyhteisössäni ilmapiiri on mitä loistavin. 

Miesten ja naisten ohjaaminen tiettyyn muottiin alkaa jo pienestä. Usein, etenkin länsimaisessa kulttuurissa, se on ehkä vähän tiedostamatontakin. Lapsilla on poikien leikit ja tyttöjen leikit. Jos tyttö tekee koulussa jekun opettajalle, sitä kauhistellaan ja tyttö leimataan helposti hulttioksi. Jos poika tekee saman, hän saa aikuiselta toki nuhteet, mutta samalla myös letkautuksen: noh, pojat on poikia. Toisaalta poikia myös helpommin syytetään "tihuteoista", kasvatetaanhan heidät lähtökohtaisesti aktiivisemmiksi ja äänekkäimmäksi.  Tyttöjen taas kuuluu olla kilttejä ja palvelualttiita. Liian kilttejä monesti olemmekin ja sama kiltteys jatkuu helposti läpi aikuisvuosien. Entäpä sitten lelut. Tytöille nukkeja, joita hoivata, tyttöjenhän kuuluu hoivata. Ja entäpä sitten ne pinkit tytöille osoitetut kotileikkivälineet; kaikkea löytyy pienkeittiöstä silitysrautaan. Monelleko pojalle ostetaan muovinen leikki-imuri synttärilahjaksi, vaikka sitä saisikin sinisenä? Ei monellekaan,  sillä pojille ostetaan legoja ja pienoismalleja, jotka hän saa itse koota. Kehittäviä ja vaativampia leluja, joilla leikkiessä joutuu oikeasti miettimään ja jotka kehittävät lasta aivan eri tavalla. Niin, mistähän mahtaa siis johtua, että yleisesti ottaen pojat ovat matemaattisesti lahjakkaampia kuin tytöt? 


Tässä vaiheessa haluan tarkentaa, että en missään nimessä tarkoita tällä tekstilläni, että vaaleanpunaiset kotileikkeihin tarkoitetut lelut pitäisi kieltää tyttöjen leikeistä, tai että tytöistä ja pojista pitäisi kasvattaa täysin samanlaisia, sukupuolettomia. Sitä en todellakaan tarkoita. Kiinnittäkääpä kuitenkin, mikäli lasten leluhyllyillä asioitte, seuraavan kerran huomiota tähän lelutarjontaan ja tehkää omat johtopäätöksenne siitä, kuinka paljon lapsia ohjataan jo pienestä pitäen tiettyyn muottiin. Voisiko lapset kasvattaa tyttöinä ja poikina, mutta samoilla odotuksilla, säännöillä, velvotteilla ja oikeuksilla?

                                                                                           Kuva lainattu

Siitä, kuinka media luo naisille ulkonäköpaineita, on kirjoitettu monet kerrat. Naisen ulkonäköön kohdistuu aikamoinen liuta vaateita tänä päivänä. Eipä sillä, myönnän kyllä, että itsekin katselen ympärilläni mielummin itsestään huoltapitäviä ihmisiä ja minun mielestäni esimerkiksi plastiikkakirurgia on ihan fine. Tietyissä rajoissa tietenkin. Jos ihmistä kovasti häiritsee jokin ulkoinen asia itsessään ja sen fiksaaminen kirurgin veitsen alla parantaisi elämänlaatua ja saisi tuntemaan olonsa paremmaksi omassa kehossaan, niin totta hitossa se kannattaa käydä korjauttamassa. Kuitenkin se, että lapsi, yleensä tyttö, joutuu jo pienestä pitäen kasvamaan siihen, että isin ja äidin luoma ulkonäkö ei riitä maailmalle.  

En todellakaan halua kuulostaa banderollien kanssa kainolokarvat tuulessa hulmuten kaupungilla kulkevalta feministiltä, sillä sitä en ole. Minulla ei myöskään ole missään nimessä mitään miessukupuolta vastaan. Päinvastoin. Huonosti käyttäytyviä pässejähän löytyy ihan yhtälailla molemman sukupuolen edustajista. Viestini on enemmänkin saada  teidät miettimään tämän päivän alkuperäistä tarkoitustä syväluotaavammasta vinkkelistä ja samalla tuoda esille oma näkemykseni siitä, että niin kovin moni asia on kiinni meidän omasta toimintatavasta. Naisten oikeuksiin ja tasa-arvoiseen maailmaan liittyy tottakai paljon muutakin, kuin uraan liittyviä kehitystarpeita, mutta tällä kertaa päätin sohaista muurahaispesää  tämän aihepiirin osalta.  

Rajuistakin yleistyksistä huolimatta toivon, että tämä erilainen ja blogin aihepiiristä poikkeava teksti ei ärsyttänyt, ainakaan ihan hirveästi. Jos aihe herätti mielenkiintoa, niin naistenpäivän vinkkini teille on kirjasuositus tuplana. Jos haluat kehittää oma työminääsi ja edesauttaa naisten välistä solidaarisuutta, niin suosittelen lämpimästi lukemaan Lois P. Frankelin Kiltti tyttö ei pääse pomoksi sekä Liza Marklundin ja Lotta Snickaren kirjoittaman Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan. Kerrassaan inspiroivaa luettavaa. 


                                                 Kuva lainattu 

Lupaan palata takaisin turvallisemmalle maaperälle heti seuraavassa postauksessa. Keskittyyhän blogini aika kevyisiin juttuihin. Tiedättekö; sisustukseen, asusteisiin, ruokaan ja muuhun "hömppään". Naisellisiin juttuihin - Hömppään. ;)  Onneksi hömppä on kuitenkin sopivissa määrin ihan suotavaakin ja naisellisuutta saa korostaa. Nainen voi kuitenkin olla paljon muutakin kuin kiltti ja nätti.  

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin jätän näppiksen lepäämään ja toivotan teille arvon ladyt 

hyvää naistenpäivää!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kevätkranssi? - Kyllä kiitos.

Sen lisäksi, että ulkona sataa norsun kokoisia lumitöllöjä, yltävät tuulennopeuslukematkin turhan korkealle. Minä katson myrskyävää maaliskuista keskiviikkoiltaa lasin takaa tossut jalassa ja neuletakkiin kietoutuneena, kädessä kuppi kuumaa. 

Ikävästä säästä huolimatta ajatukset ovat jo hyvinkin paljon keväässä. Kyllähän se näin maaliskussa on tupannut aina alkamaan, eikös vain? Ballerinoja en sentään ole vielä korkkaamassa, mutta olen funtsinnut tuohon etuoveen uutta kranssia. Talven ajan siinä on söpöillyt muutama vuosi sitten tuunaamani talvikranssi, jonka olen tavannut ripustaa oveen, kun maa on saanut valkoisen peitteen. Pois olen sen ottanut sitten, kun loskakelit ovat alkaneet meitä ilostuttamaan. Tämä minun talviseppelehän on sellainen fifty-sixty DIY-juttu. Pohja on nimittäin ostettu aikoinaan Tiimarista valmiina, tokikin ruskeana, tarkoituksesani tehdä siitä joulukranssi. Ennen kuin ehdin ostaa siihen muut tykötarpeet, muutin mieleni ja päätinkin tehdä siitä talvikranssin. Tätähän voi pitää esillä paljon pidempään, kuin vastaavaa jouluteemaista. Niinpä spreijasin pohjan hopeiseksi ja kiinnittelin pianolangalla siihen summamutikassa vaaleansinisiä ja kirkkaita pikkuhelmiä. Ovikoriste on ottanut vähän osumaa vähän turhan huolettoman kesäsäilytyksen aikana, mutta näyttää vielä aika hyvältä. 


Pian tämä rinkula saa taas kuitenkin lähtöpassit meidän ovelta ja pääsee ansaitulle kesälomalle. Pitäisi siis löytää/värkätä joku keväisempi koriste oveen. Mielellään sellainen, että sitä voisi hyvällä omalla tunnolla pitää ovessa vielä kesälläkin, ei siis pupuja ja tipuja meidän kranssiin, kiitos. Katselin muutamia inspiraatiokuvia, ehkäpä näistä voisi ammentaa ideoita omaan kranssiin. Osa näistäkin on tosin vähän turhan pääsiäisaiheisia, mutta niin nättejä, etten voinut hyllyttää näitä tästä kollaasista. Seuraavaksi onkin varmaan lähdettävä googlettamaan valmistusohjeita. Nämä eivät nimittäin vaikuta aivan yhtä simppeleiltä valmistaa, kuin tuo minun nykyinen tekele. 

Mikä näistä on sinun suosikkisi? Haluisitko kuitenkin ehkä jotain värikkäämpää omaan oveesi? Vai ovatko kranssit ylipäätään ihan mummojen juttu?






























                         Kollaasin kuvat lainattu: 1, 2, 3, 4, 5 

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Meidän keittiö, osa 2

Keittiöjutuilla jatketaan ja tässä tulee jatkoa eiliseen postaukseen eli meidän keittiö, osa 1:een.
Aiemmin näittekin jo kuvat keittiöstä ennen remonttia sekä palasia uuden keittiön suunnitelmista, joten tässä tulee sitten kuvakulmia valmiista keittiöstä, reippaat puoli vuotta remontin jälkeen. 


Minulla oli jo edellisessä kodissa valkoiset kiiltävät kalusteovet ja pidin niistä niin paljon, että tähän kotiin ei oikestaan edes tarvinnut miettiä muuta vaihtoehtoa. Seinäkaapeista halusin mahdollisimman keveät ja kokonaisilmeestä mahdollisimman pelkistetyn sekä yksinkertaisen. Niinpä kaikki laatikot on siis jaettu vain kahteen erilliseen etulevyyn. Osassa laatikoista on erillinen sisälaatikko, mm. aterimille ja mausteille. Nuo metrin levyiset laatikot imevät aika hyvin astioita sisäänsä. Yläkaapit ovat kippiovilla ja kaikissa ovissa ja laatikoissa, uunin alla olevaa laatikkoa lukuunottamatta, on hidastimet. Hana on Moran Mmix mallistoa. Minulla oli tämä sama malli jo edelllisessä kodissa ja pidän sen muotoilusta sen verran, että samanlainen kraana tuli valituksi myös tähän kotiin.

Pienkoneina meillä on pääasiasa OBH Nordican Chilli -sarjan laitteita. Olen alkanut keräämään laitteita jo useampi vuosi sitten ja kasaan on haalittu leivänpaahdin, vedenkeitin, shakeri sekä ruokavaaka. Näistä harvemmin käytettäviä säilytetään laatikossa. Pidän laitteiden väristä ja ne passaavat mukavasti etenkin tällaiseen mustavalkoiseen keittiöön. Kahvinkeitin onkin sitten aivan eri sarjaa, kuin muut laitteet. En pidä kyseisen sarjan kahvinkeittimen muotoilusta, joten se on saanut jäädä kaupan hyllylle.   

Valaistuksena on käytetty seinäkaappien pohjaan kiinnitettyä led-valonauhaa sekä alaslaskettuun kattoon upotettuja led-valaisimia. Lisäksi niemekkeen päällä on vielä erillinen irtovalaisin. Tuo valaisin on ihan suosikkini. Hyvä tuuri, että katosta löytyi vielä valopiste, joka osui sattumalta oikealle kohdalle. Haluaisin valaista seinäkaappien yläosassa olevat lasiovelliset kaapit, jotta niissä olevat lasit näkyisivat paremmin. Valaistus on kuitenkin helppo lisätä jälkikäteen, etenkin kun  kaappien yläpuolella on aiemman asukkaan lisäämä pistorasia.






















Aiemmin jo mainitsinkin, että vanhaa remontoitaessa joutuu lähes poikkeuksetta tekemään 
kompromisseja, etenkin kun kyse on taloyhtiöön kuuluvasta asunnosta. Omakotitalossa pelivaraa olisi vähän enemmän. Keittiössä eniten päänvaivaa aiheutti liesikupu. Vanha, maustekaapin alla oleva yksilö lähti keittiökalusteiden mukana uuteen kotiin, enkä sitä olisi kyllä meille huolinutkaan. Remontin alussa haaveilin vielä tämän tyyppisestä vaihtoehdosta, mutta kun lähdin kartoittamaan meidän talon järjestelmään sopivaa huuvatarjontaa, iski totuus vasten kasvoja. Ilmeisesti tämä meidän talossa oleva järjestelmä, huoneistokohtainen huippuimuri katolla, on muualla maailmassa sen verran harvinainen, ettei tähän järjestelmään sopivien kupujen muotoilua ole kehitetty yhtä ahkerasti kuin muita. Vaihtoehtonahan olisi ollut ottaa aktiivihiilisuodattimella toimiva liesituuletin, jossa valinnnanvaraa olisi ollut yllin kyllin. Tämä olisi kuitenkin heikentänyt asuntomme ilmanvaihtoa huomattavasti ja olisi ollut hölmöä olla hyödyntämättä tehokasta huipparia. Lisäksi aktiivihiilisuodattimella toimivat tuulettimet ovat hemmetin äänekkäitä. Niinpä päädyimme ylimmässä kuvassa näkyvään Savon liesikupuun. Kupu ei lähtökohtaisesti ole noin iso järkäle, mutta me jouduimme vielä erikseen teetättämään tuohon putken ympärille isomman kotelon, Huuvalle tarkoitettu sähköpiste ja IV-putki oli nimittäin aikoinaan asennettu sen verran kauas toisistaan, ettei Savon oma suojapelti olisi niitä molempia peittänyt. Ratkaisua ei siis todellakaan oltu suunniteltu tällaisille nykypäivän laitteille, joiden eteen ei tule erillistä muistekaappia. Minullahan meinasi kertakaikkisesti palaa pinna tämän koko huuva-asian kanssa, mutta onneksi isäni teetätti tuon uuden peltisuojuksen ja täytyy sanoa, että tylsästä ulkomuodosta huolimatta tuo masiina on todella tehokas ja hiljainen. Aivan toista, kuin vanhassa asunnossani ollut aktiiviihiilisuodattimella toimiva kapistus, joka pauhasi aikamoisilla desibelilukemilla. Tämä tyttö kuitenkin toivoisi, että myös huippuimuriin yhdistettävien liesikupujen muotoilua kehittäisiin tähän päivään. Tässä olisi nyt jollekkin toimijalle markkinarako.

Mitä sitten tekisin toisin, jos voisin palata viime kesän suunnitteluvaiheeseen? Aikaa oli rajallisesti, sillä pitkistä toimitusajoista johtuen kalusteet piti saada tilaukseen mahdollisimman pian heti remontin alkamisesta, muuten muutto olisi viivästynyt. Toisaalta taas emme päässeet kunnolla suunnittelemaan keittiötä, ennen kuin saimme avaimet asuntoon ja pääsimme ottamaan tarkat mitat. Yhtälö oli siis aika haastava. Olisin suunnittelivaiheessa voinut enemmän hyödyntää keittiöliikkeiden suunnittelupalvelua, enkä vain jääräpäisesti toimia omillani. Keittiömme on toimiva ja palvelee meitä oikein hyvin, mutta varmasti ammattilaisilla olisi ollut vinkkejä uusimmista tarjolla olevista innovaatioista ja sieltä olisi voinut löytyä jotain meille sopivia ideoita.    

Pitkään olin sitä mieltä, että välitilaan tulee lasi, ei laattaa. Lasiin olisi kuitenkin pitänyt tehdä sen verran työstöjä, että siihen olisi palanut euroja huomattavasti enemmän, kuin laattoihin. Meille tuli sitten laatat. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt "törsätä" siihen lasiin, sillä huomaan haikailevani sen perään edelleen. Muuten olen ollut varsin tyytyväinen valitsemiimme ratkaisuihin. Itse tosin olisin halunnut jo siirtyä takaisin valkoisiin kodinkoneisiin, mutta mies toivoi niiden olevan teräksen värisiä. Koska minulle asialla ei ollut niin suurta merkitystä, annoin hänen valita.  

Tässä siis tarinaa meidän keittiöstä ja sen muutoksesta. Kuka jaksoi lukea koko sepustuksen? Lopuksi kokosin vielä kollaasiin muutamia keittiömme materiaali- ja kalustevalintoja. 



                 Kollaasin lainatut kuvat: Cello, K-RautaMora, Kodin1, Asko ja Ikea 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Meidän keittiö, osa 1

Tämän aiheen perään  on kyselty, joten sunnuntain kunniaksi tarkempaa esittelyä meidän kyökistä. Vaikka kuinka tiivistetysti koitin kirjoittaa, riittää tarinaa niin pitkästi, että päätin jakaa tämän keittiösepustuksen kahteen osaan. Tässä siis osa 1, jossa asiaa lähtötilanteesta ja keittiön suunnittelusta.  

Lähtökohtana oli siinä 90-luvun loppupuolella remontoitu perussiisti u-keittiö. Itseasiassa, kun saimme avaimet uuteen kotiimme ja pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään sen tyhjänä, yllätyin siitä, kuinka siistissä kunnossa keittiö olikaan. Hetken jopa harkitsimme vanhojen runkojen hyödyntämistä, mutta koska halusimme keveämmät seinäkaapit ja pöytäkaapit olivat 50 mm standardimitoitusta matalammat, päätimme hankkiutua eroon koko keittiöstä. Kodin sydän siis purettiin siististi ja saimmepa hieman remonttirahaakin, kun eräs pariskunta osti kalusteet omalle mökilleen. Myös hyväkuntoiset kodinkoneet pääsivät hyötykäyttöön. Tuo välitilan laatta oli muuten aika kiva ja olisin sen voinut vaikka jättää paikoilleen. Vanhan mitoituksen vuoksi työtaso oli tosiaan vain 850 mm korkeudella, joten laatatkin olisivat olleet väärällä korkeudella uuden keittiön välitilaan nähden. Se, mistä tuossa vanhassa keittiössä myös tykkäsin, oli työtaso ikkunan alla. Siinä olisi ollut kiva pitää vaikkapa yrttejä kasvamassa, vaikka eipä tuolta pohjoissuunnasta aurinko kovin paistakaan.


Keittiö pyrittiin suunnittelemaan siten, ettei vesipisteen ja lieden paikkaa tarvinnut muuttaa. Loppujen lopuksi vesipistettä jouduttiin tosin hieman siirtämään, jotta kylmälaite saatiin mahtumaan uudelle paikalleen ja altaan molemmin puolin jäi vielä hyvin laskutilaa. Tämä ei sinänsä ollut mikään ongelma, sillä putkimiehelle muutos oli niin pikkujuttu, ettei se juurikaan loppulaskussa näkynyt. Kylmälaitteeksi halusimme Side-by-siden jääpalakoneella ja tarvittavan vesiliitännän vuoksi laite oli hyvä tuoda mahdollisimman lähelle vesipistettä.

Minulla on lievä pakkomielle saarekkeisiin ja niemekkeisiin, joten pitihän omaan keittiöönkin sellainen saada. Keittiötä sai helposti laajennettua ruokailutilan puolelle, joten niemeke saatiin kohtuu kätevästi mallattua paikoilleen. Ruokapöydälle jäi vielä oikein mukavasti tilaa laajennuksesta huolimatta.  Pyörittelin koneella 3D-mallia keittiön muutoksesta ja tässä renderoinnissa näkyy ajatusta keittiön mallista. Kantavana ideana oli tuo tason jatkuminen myös pystysuunnassa niemekkeen päädyssä. Vaikka musta väri onkin kovin voimakas, tuo pääty mielestäni kivasti särmää keittiöön. 




Kuten ylläolevasta kuvasta näkee, oli tarkoituksena purkaa pieni seinäntumppi tuosta keittiön edestä. Näin keittiö olisi avartunut olohuoneeseen päin ja kulkuaukko olisi ollut hitusen leveämpi. Vaan kävipä sitten toisin kuin Strömsössä, sillä levyseinän sisällä menikin viemäriputki. Seinää ei siis oikein voinut purkaa, ellemme sitten olisi halunneet putkea näkyville. Not. Niinpä harmistuneena mallinsin seinänpätkän paikoilleen ja keittiö muuttui ao. kuvan näköiseksi. 


Pidän enemmän tuon ylemmän havainnekuvan tuomasta avaruudesta, mutta koska vanhaa remontoitaessa joudutaan aina tekemään kompromisseja, totuttelin ajatukseen tästä "sokkeloisemmasta" keittiöstä. Eipä sillä, täytyy sanoa, että nyt kun tätä keittiötä on tullut käytettyä reippaat puoli vuotta, olen aika tyytyväinen tuohon seinään. Se peittää keittiön pienkoneet taakseen ja keittiön sotkut eivät näy olohuoneeseen asti. Lisäksi seinä on passeli paikka kellolle.

Näiden 3D-kuvien sekä projektiokuvien kanssa ramppasinkin sitten kesällä kalustetoimittajien pakeilla tarjouksia pyytämässä. Jatkoa kuvien ja tarinoinnin muodossa valmiista keittiöstä tulossa huomenna. Stay tuned.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Valoa ja mattoa

Perhanan sitkeä pöpö on pesiytynyt meille, sen verran flunssaisissa tunnelmissa ollaan edelleen. Onneksi viikonlopun saa levätä kaikessa rauhassa. Olen niistänyt sen verran antaumuksella, välillä vieläpä siihen työpaikan karheaan käsipaperiin, että suun ja nenän väliin on muodostunut oikein kivat punoittavat ”Hitler -viikset”. Mies tokaisikin eilen, että ulkonäköni alkaa muistuttamaan käyttäytymistäni. Mitä tuohon nyt sitten enää voi sanoa. 

Sitten sairaskertomuksestani sisustuksellisiin asioihin. Meidän residenssistä löytyy aika niukasti mattoja. Tämä johtunee siitä, että seitsemän opiskeluvuoden aikana asuin jos jonkinmoisissa vuokraluukuissa. Toiset niistä olivat oikein viihtyisiä, toiset eivät niinkään. Kaikilla näillä asunnoilla oli kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä, lattiamateriaali. Asunto toisensa perään "ilahdutti" opiskelijatyttöä muovimattolattialla.  Yleensä harmahtavan pilkullisella.  

Tuohon aikaan käytin paljon mattoja peittääkseni lattiapintaa. Kun ostin ensimmäisen oman kodin, tuli sinne remontin yhteydessä laminaattilattia. Upea laminaattilattia se olikin, erilainen. Joskus on vähän ikävä sitä, vaikka tästä nykyisestäkin kovasti pidän. Tuolloin päätin, että kun kerrankin olen saanut tasan sellaisen lattian, jonka haluan, en todellakaan peitä sitä matoilla. Enkä hirveästi peitellytkään. Edellisessä kodissani, 45,5 m2 pikkukaksiossa, ei siis montaakaan mattoa ollut. Sama linja on jatkunut tässä uudessa kodissa; aika niukasti on lattiapintoja peitelty. Olohuoneeseen olen kuitenkin jo pitkään kaivannut pehmeyttä jalan alle ja kun viime sunnuntaina kiertelimme kodinsisustuskaupoilla, bongasimme sattumalta tämän valkoisen ihanuuden. Matto oli myynnissä puoleen hintaan, joten päätöstä ei tarvinnut kauan pohtia. Rulla lähti kassan kautta mukaan ja tämän viikon meillä on ollut hitusen kodikkaanpaa, vai mitä mieltä olette tästä hieman kiiltelevästä nukkamatosta? Ja kyllä, matto on juuri niin pehmeä, kuin tuo ylempi kuva antaa ymmärtää. Olen muuten syönyt tällä viikolla monet kerrat mustikkakeittoa iltapalaksi tuossa sohvalla, kauhulla odotan, milloin onnistun läikyttämään sitä matolle. Toivottavasti sitä päivää ei tule.


Eilen postilaatikosta löytyi Kodin1:n kevätkuvasto. Kansien välistä löytyi vaikka mitä kivaa, mutta tosiassa monellekaan kuvastosta löytämälleni esineelle ei ole meillä oikeasti tarvetta. Ainoa järkiostos olisi Luhdan Viestikori. Tuossa isoimmassa olisi kiva pitää uusimpia ja kesken olevia aikakauslehtiä. Nyt ne tuppaavat vähän jäämään pitkin pöytiä, kun niille ei ole omaa selkeää paikkaa. Tuo kori mustana tai valkoisena passaisi hyvin meidän sohvan viereen. 


Huomaattekos muuten, että täällä synkässä Jyväskylässäkin on näyttäytynyt aurinko. Olin vähän neljän jälkeen töistä kotona ja nappasin heti ensitöikseni nämä kuvat, kun aurinko paistoi niin kirkkaasti sisälle. Vitsit miten paljon tuollainen möllykkä taivaalla voikin piristää mieltä. 

Hauskaa perjantai-iltaa kamuset. :)